keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Takaisin tulee niin kauan että pysyy

Chimut ja suomalaiset...

Anonyymi
Tänään 01:08
13.11.20

Yksi tiedetripin tarinoista kertoo ”Kansasta, joka murhasi lapsensa”.

Argeologit pääsivät ”suurimman” tunnetun lasten rituaalijoukkomurhan jäljille. Etelä-Amerikkalainen chimu-kansa tappoi viitisen sataa vuotta sitten muutamia satoja lapsia mahdollisesti pelastaakseen valtakuntansa ilmastollisilta vaihteluilta.

Chimut ilmeisesti uskoivat jumalille tarjoamiensa lapsiuhrien lepyttävän jumalat mahdollisesti liiasta sateesta, jonka el ninjo-ilmiö tai suurempi ilmaston muutos aiheutti.

Toimittaja ajattelee taikauskon ja rituaalimurhien jääneen pääosin menneisyyteen, vaikka joitakin tapauksia todetaankin Eurooppaa myöten. Emme kuitenkaan huomaa, että ”sivistyneessä” ja rikkaassa Suomessa uhraamme joka viidennen lapsen ”rasituksena” saadaksemme pieniä mukavuuksia. Nykyinen verinen aborttiuskonto ylittää epä-älyllisyydessään ja kohtuuttomuudessaan chimujen uskonnon sekä huu-haan että varsinkin lapsiuhrien määrässä.

Aborttiväki ja aborttiuskonto vie äärimmäisessä taantumuksellisuudessaan Suomen sosiaalihistoriassa vuosisatojen ja vuosituhansien menneisyyteen, aikaan ennen ihmisoikeuksia ja aikaan ennen tieteellistä tietoa.

Kauhistelemme chimujen rituaalimurhia, vaikka chimut olisivat olleet tyrmistyneitä ”sivistyneiden” suomalaisten ylläpitämästä 10000 kertaa pahemmasta lasten joukkotuhosta mukavuusaborteissa.

https://areena.yle.fi/audio/1-50465840

Tänään 08:48

Eräästä chimujen jättämästä.joukkohaudasta löydettiin 120 lapsen jäänteet.

"Sivistyneessä" Suomessa aborttiväki ottaa hengiltä 120 lasta neljän päivän välein.

Chimut uhrasivat lapsia jumalilleen, koska he olivat arvokkainta antia. Aborttiväki uhraa lapsia solvaten heitä limaklönteiksi. Chimut olivat suorastaan sivistyskansaa aborttiväen rinnalla.

Chimut ja suomalaiset

Tänään 13:34

Lapsiaan tappavat kansat

Anonyymi
Tänään 22:21
14.11.20

Onko noin r.ankkaa kun k.ätyri piti k.itistä taas hätiin? Liian suuri tabu kun vertaus osuu ja uppoaa ilmeisen k.ipeästi?

Lapsiaan tappavat kansat

15.11.2020 23:54

Sillä lailla, taas on sitten kitinä käynyt ja poistokätyri kiljaistu hätiin. ;)

Eilen 17:55
16.11.20

Muinaiskansa" otti hengiltä useamman sataa lasta. Täkäläinen aborttiväki toistaiseksi 700 000 lasta...

Eilen 11:14
22.11.20

Lasten murhaaminen mukavuusaborteissa palauttaa meidät kivikautisiin uskontoihin.

Kansat jotka tappavat lapsiaan

Anonyymi
Tänään 12:38

Jälleen on h.ätäulina käynyt tällekin äärimmäisen kiperälle aloitukselle!

Onko noin r.ankkaa ja liian suuri tabu kun vertaus osuu ja uppoaa ilmeisen k.ipeästi?

Kansojen vertailu, valtava tabu!

Anonyymi
Tänään 12:47

Käsittämättömän vaikea tabu

Anonyymi
Tänään 15:02

Aloitus jossa vertaillaan ilmeisen k.iperästi erästä m.uinaista k.ansaa ja nykyajan suomalaista abortt.väkeä, katoaa palstalta pikavauhtia. Onko vertaus lapsiaan t.appavista k.ansoista todella näin osuva ja uppoava, että on säädetty automaatio sensuroimaan liian vaikea aihe? Todella säälittävää.

*****

Tänään 14:50
12.11.20
Mitä s.ekoilet? Eihän tässä ketkään muut ole toisia tappamassa, paitsi yksin sinun sakkisi viattomia lapsiparkoja! Että pidä ne likaiset kyntesi ihan vain siellä omalla puolellasi. 
 
*****
 
Tänään 00:28
19.9.20

Tänään 00:24
20.9.20
Tänään 01:36
Että silleen, hätärunkkua pukkaa kun totuus käy liian tyhjentäväksi.. :)

Vai eivät raskaanaolevat nimitä mahassa olevia lapsiaan lapsiksi? :D Missä lie tynnyrissä vietät kaiken aikasi. Monet kutsuvat jopa vauvoiksi! Kai r.yntäät heti korjaamaan jos joku raskaana oleva kertoo "väärillä" termeillä alkiostaan tai sikiöstään, että "älä kuule yritä syöttää tuota prolife propagandaasi jostain olemattomista lapsista, sulla on mahassa pelkkä arvoton alkio/sikiö joka ei o le edes ihminen, tajuatko?!"?
Jotkut puhuvat lapsistaan vaikka ne olisi vielä pelkästään unelmissa eikä edes konkreettisesti missään olemassa.
Turha taas saivarrella tarkoitettua "syntyä" termiä "tulemiseksi" (ulkomaailmaan).

"Abortti ei ole murha"

Lue nyt vaan sieltä sanakirjasta m.urhan 1. määritelmä (ja laki vasta 2.na), ja lopeta joutava mutujesi jankutus.

"Koska koska alkiota tai sikiötä ei vielä lasketa ihmiseksi, "

Eihän tyssännyt missään kohtaa. Joten lopeta vääristelevä valehtelusi.
Missään ei poissuljeta syntymättömien henkilöyttä, eikä varsinkaan ihmisyyttä!
Sinun oma mutulaskentasi ei ole tieteiden mukaista, kuten nähdään.
Rikollisen mielenlaadun poiminta oli arvatenkin sieltä 2. juridiikan kohdasta. Mutta niin, onhan siinä ihmsoikeusrikos kyseessä, joten.. 
 
Tänään 00:14
20.9.20
pitkätukka-68 kirjoitti:

Ihan sama se on uskovaisissa. Pieni osa kuuluu tämän palstan pää-äänen kaltaisiin suu vaahdossa mesoaviin törkyturpiin

Tänään 01:25
Poistor.unkku alkanut hääriä täälläkin..

Ahaa.. siitä siis kaikki s.otku mitä tänne r.äkä p.ärskyen suollat, toistat sen päässäsi m.ellastavan äänen t.örkyjä. 
 
****
Tänään 14:51
Tänään 13:47
4.12.20
Suosijasakin omat termit olikin sitten eräille näemmä liikaa... :D

Mistäs nämä jankutukset tulee; "Kempp.aska, mukavuusseksi rangaistus, kehon itsemäärääminen, naisen oikeus, ihminen on syntynyt persoona/henkilö, ei pelkkää biologiaa, p.ersu, krisseli, elämänkoululainen, h.ihhuli, solumöykky, limak.löntti, en tappanut ketään, ei ole t.raumoja!, naisv.iha, naisten a.listaja, u.skismies" jne. ? 
 
*****
 
Tänään 00:28
29.11.20
koivupuu55 kirjoitti:

Itsekkyys on hyvä asia, varsinkin tässä lapsiasiassa. Kun en synnytä itselle, en synnytä muillekaan. Miten se on niin vaikea tajuta?

Eilen 21:38
Sijaislapsista on kova puute. Adoptiojono on jopa 6 vuotta, mutta aborttiin vaan mielestäsi jokainen.. Paljon olisi niitä, jotka kaipaavat lasta adoptioon, kun itse eivät voi saada! On selityksesi varsin järkyttävä. Lapsen saaminen ei ole todellakaan mikään itsestäänselvyys.

Tänään 13:00
2.12.20

Tänään 14:19
3.12.20
koivupuu55 kirjoitti:

En "murhauttanut" mitään vaan tein lain salliman teon kun en halunnut vahinkolaukausta pilaamaan elämääni.

"En "murhauttanut" mitään vaan tein lain salliman teon"

No ne onkin ihan "eri" asioita?!
Miten lapsi olisi millään tavoin pilannut Sinun ja O.man .Napasi ns. elämää jossain aivan toisessa perheessä?

Ja liian rankkaa näemmä tämäkin kun hätän.yyhky käy jatkuvasti..

Kyllä se on t.ajuttu vuosi kausien levyn p.yöritykselläsi, että O.man N.apansa kaiken yli asettava, itseään e.pä toivolla p.aaduuttava k.ylmäggö t.appaa kaikki jotka ei satu h.emmoteltua M.inä M.inä M.inä -pumpuli prinsessaa miellyttämään. Jopa lapsensa.

*****

Tänään 02:00
2.4.20

Tänään 01:02
3.4.20

Tänään 01:34
4.4.20

Hätäulina käynyt taas näemmä täälläkin..

"minut on pakotettu seksiin ja minulta viety pillerit."

Ihan varmasti j.uu, ja lääkäri n.ieli sellaisenaan tämän tarinasi. :)

Totta tässä ikävä kyllä on se, että näinkin k.öykäisten valheiden varjolla tämän l.epsulain p.orsaanreikien vuotaessa seulanaan jaellaan liukuhihnalla lapsentappamis lupia..

Tänään 01:35

"Eli saan apua."

Kuka auttaisi lapsip.arkaasi, kun t.ukehdutat häntä myrkyillä kuoliaaksi?

****

Tänään 14:19
10.12.20
Anonyymi kirjoitti:

Uutinen kuvaa kyllä aloittajan sekavaa mielentilaa. Biojätteet kuuluu biojätteen käsittelyyn eikä kirurgitkaan jemmaa elimiä kotiinsa 😆

Tänään 13:25
11.12.20

U.ik u.ik, k.iljukaulalle tämäkin oli taas ihan liian r.ankkaa r.ynkkypalaa.. :)

Sinun logiikallasi se on siis uutisesta kertovan "s.ekavaa m.ielen tilaa" kun joku sakkisi s.eko pää jemmailee tapettuja lapsia kotiinsa? : o

****

Tänään 14:15
Tänään 15:25
13.11.20
Ottiko taas noin koville? :)
Tänään 23:46
On se nyt s.tana kumma kun ei tähänkään taas mitään saa sanoa?? Kertoopa vain kuinka koville totuus taas eräillä ottaa. :)

****

Eilen 14:58
11.10.20

Anonyymi
Tänään 13:49
13.10.20

Oliko r.ankkaa kun h.ätär.unkku kävi?

Tänään 14:03
14.10.20

Ja h.ätär.unkku se vaan käy tässäkin.. ;D

Anonyymi
Tänään 14:10

Kumma juttu.. vastaus lähtee minuuttien sisällä?? Tähän kohtaan ei sitten ilmeisesti saa taas vastata mitään? Jospa h.ätä r.unkku kertoisi mikä tässä ottaa niin koville?

Abortti.väki t.uuttaa "tiekso.juttua" yli 9 000 kertaa vuodessa. Olisiko korkea aika lopettaa kun 700 000 lasta on jo t.uutattu tiekso. jutulla t.uonelan t.uville.

*****

Tänään 13:12
24.11.20
Anonyymi kirjoitti: 
Ei tarvi. Vain jos olet mennyt erheellisesti nauttimaan. Siitä tulee suorittaa jokin rangaistus = mielellään lapsi. Jotta et saa viettää vapaata elämää, matkustella ja katsoa telkkaria. Lapsen tulee nimittäin tulla juuri kun niitä ei missään nimessä halua. Lapsia ei saa myöskään viedä harrastuksiin, ettei niistä saa vapaata, että saa katsoa telkkaria, matkustella jne. Lasten kuuluu olla rangaistus jonka muistat. Koska se on sitä joillekin niin muidenkaan ei sovi elää vapaata pumpuliprinsessan kivaa elämää.
Tänään 11:59
25.11.20
Tänään 12:30
Nyyhkyti yhyy, hätäbottia paikalle vaan kun paljastut. :)

Yrittäisit nyt olla edes vähän uskottavampi kun trollaat näitä surkuhupaisia mustamaalaus tekeleitäsi. 
 
****
Tänään 13:51
8.12.20
Tänään 15:14
9.12.20
Oi voi, liian k.oville otti taas näköjään tämäkin eräällä..

Niin, kukahan sinuakin aikanaan siellä vanhainkodin unohdetussa nurkkauksessa elättää kun lapsia syntyy kokoajan vähemmän ja vanhuksia on sitä vastoin enemmän? Lapsia tapetaan jo kohtuun tuhansia vuodessa ja eräät h.inkuaa vain kiihdyttää entisestään sen tahtia. Hyvinvointivaltio on pian muisto vain tätä menoa. Ilmeisesti liian rankka totuus tämäkin. 
 
*****

väärääpuuta

5.9.2018 15:38

AsiatAsianavain kirjoitti:
Typerä trolliavaus. Oletko varma, ettet itse sitä tehnyt?
Sinä varmaan unohteletkin mitä olet jo ties monissako tuotoksissas tullu jorisseeks. Varhaista dementiaa tuskin on muilla ongelmana.

jahätäruncuttajariehuu

6.9.2018 13:52

Pitihän sekin epämieluisa vastaus kitistä yIIäpidolle :-D
Sehän on hyvä jos tajuat tälläsen synnytysmasennus-höpinän olevan typ.erää tro.llia :-)
Unohteletko sinä mitä olet jo ties monissako tuotoksissas tullu jorisseeks? Ei mulla ole varhais dem.entiaa.

javieläuseempia

5.9.2018 15:40

moninkertasesti loppuelämän abortin jälkeinen, usein kuol.ettava masennus.. Mutta sehän onkin valtava, vaiettu hys hys...!

hätärääkykäyXD

6.9.2018 14:01

Ja oikein arvattiin taas sekin HYSHYSS!! Millonkas täällä sais abortista mitään epämieluisia tosiasioita todetakaan :-)

" koskettaa tosi monia. "

Eli kuten todettu, vielä useempia moninkertasesti loppuel.ämän abortin jälkeinen, usein cuol.ettava mas.ennus.. Mutta sehän onkin valtava, vaie.ttuTA.BU...! (kuten taas täälläkin nähdään) 
 
*****
Tänään 13:55
18.12.20

Sieltä niitä s.ekavia h.arhoja taas kumpuilee... vailla mitään järjellistä tolkkua tietenkin. Suosijasakin kieroutuneessa todellisuudessa lapsien oikeuksien puolustajat on "uusnatseja", ja muita omien mutujen varassa ja huvikseen tappavat, esim. p.sykopaattiset narsisti-aborttöörit luomakunnan ylimpiä kruunuja.

*****

Anonyymi
Tänään 13:53
koivupuu55 kirjoitti:

"Mukavuusaborttööri onkin h.lvetin itsekäs, kuolemaa ympärilleen kylvävä pskakasa."

Kirjoituksesi antaa hyvän kuvan sivistystasostasi.

Tänään 15:13
3.10.20

Tänään 02:38
5.10.20

Nyyhky käy taas.. antaa hyvän kuvan paniikistasi.

Lapsensa mukavuusm.urhannut paatostelemassa muille sivistystasoista.. ;D

*****

olet siis todellakin
30.12.2014 17:20

Tänään 00:51
28.12.20

"Nehän ovat vaan todella solumöykkyjä"

Olet siis todellakin pelkkä paatunut moraaliv.ajeinen solumöykky, et enää ihminen.

*****

Tänään 14:28
21.12.20
Tänään 01:29
24.12.20
Liian r.ankkaa paljastusta taas kun hätär.unkku piti kiljaista paikalle? :)
Tänään 00:28
26.12.20
Tänään 00:33
27.12.20
Liian r.ankkaa paljastusta taas kun h.ätä r.unkku pitää k.itistä jatkuvasti paikalle? :)
Siis kaikki (kansan enemmistö) joka on sinusta "väärää" mieltä, on r.etardeja?
 
*****
 
Tänään 02:52
3.1.21
Anonyymi kirjoitti:

Kirjoitit sitten kolme vastausta, herra naisvihaaja-kd-persu

Tänään 01:35
4.1.21

Vai niin, taas saa sitten näköjään vastustajien päälle o.ksentaa mitä vain p.askaa mutta mitään ei saisi vastata... taitaa t.rollilla mennä plöröt punttiin aina kun tulee samalla mitalla takaisin. :)

H.arhakoit taas kerran omiasi, lasten v.ihaaja viher vassari f.eminatsi t.antta.

*****

Tänään 01:07
2.1.21

Tässäpä taas suosijaf.anaatikon "asiallisuuden" huipentuma. :) Ja vastustajia syytellään joka välissä toisten haukkumisesta...

"Näiden repoanoiden mielestä heidän pitää päättää muiden asioista."

Jonkun t.yperän marginaalisen pohjasakka-a.kkasakin mielestä niiden pitää päättää lastensakin elämistä.. tai pikemminkin kuolemista.

Tänään 02:50
3.1.21
Merkittävä ero vaan se että suosijasakki osaa suoltaa pelkkää mutusontaa vailla mitään todisteita. Kuten tässäkin aloituksessa taas.
Onhan se tietenkin hirveää "haukkumista" kun lapsia m.urhaaville kerrotaan vain ikäviä tosiasioita ja saavat täällä rehellisen suoran palautteen teostaan ja mitä sen perusteella ovat.
Mihin todisteisiin perustuu lasten elämää suojelevien "typeriksi" haukkuminen?

Eilen 11:23
Anonyymi kirjoitti:

Oletko sinä sitten hyvinkin älykäs? Onko sinulla kenties akateeminen tutkinto? Onko tekstisi korkeatasoista?

Kierrät siis varsin asiallisen kysymyksen omalla kysymykselläsi, koska et osaa tai uskalla uskalla vastata ap. kysymykseen!!!! On olemassa sanonta, missä väitetään kysymykseen vastaamisen kysymyksellä olevan vanha juutalainen tapa. Yleensä myös naisen tapa, jos nainen ei halua tai osaa vastata ja siirtää vaikean asian selvittämistä.

Elämän suojelu jo sen alusta asti on yksi inhimillisyyden ilmentymä. Abortti on siten epäinhimillinen teko, kun abortissa kielletään ihmisyksilön oikeus omaan elämäänsä ja myös lopetetaan ihmisyksilön elämä. Barbaarinen teko puolustuskyvytöntä kohtaan.

 ****

 

07.01.2021 02:31

Parjauksien määrästä ja itsepetoksellisista valheistakin päätellen, ketkä täällä sitä mielenterveyshoidatusta tarviikaan?

07.01.2021 08:42
"Pohjoismaiset arvot pähkinänkuoressa:
Perustuslaki
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. (Finlex)
Perustuslaki sitoo suomalaisia. YK ei millän tavalla kiellä aborttia eikä naisten oikeutta ehkäisyyn. "
Väität, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja perustuslaki sitoo suomalaisia, mutta vain naisilla on oikeus surmata puolustuskyvyttömiä. Naurettavaa sössöilyä, tosiaan.

07.01.2021 13:25
Anonyymi kirjoitti:

Abortinvastustajat on kuin Trumppi ja sen vähä älyiset fundamentalistiksnnattajat Kieltäytyy uskomasta että laki on laki.

"Kieltäytyy uskomasta että laki on laki."

Päteekö sama myös esim. Puolassa tai Maltalla, vai ketkä vastaanpullikoijat siellä on vähä-älyisiä?

07.01.2021 16:44

Aivan, laki on laki ja ihmisyksilön surmaaminen äitinsä kohtuun on rikoslain alainen rikos, poikkeuksena lain sallima viranomaispäätös raskauden keskeyttämisestä luvalla. Suomessa on siten oikein hyvä, naisten ja lasten oikeuksien kannalta sopusuhtainen lainsäädäntö.

8.1.21

Katsotaan kenen puntissa se pökäle valuu kun palataan normaaliin, aikanaan tietysti vielä rajallisempaankin lakiin, ja järki alkaa pakottaa feminatsipropagandan sumuttamissa takar.aivoissa.
Aoitteeseen h.uijattujen nimet ei edusta likikään kansan äänioikeutettujen enemmistöä. Mutta siltähän ei abortionistit uskallakaan kysellä eikä haluakaan tietää. ;)

"Puolassa ja Maltalla saa kyllä abortin jos on rahaa."

S.äälittävä yritys kiertää liian vaikea kysymys. 

*****

Tänään 01:05
Tänään 01:03
21.12.20
Y.hyy y.hyy, eihän tähänkään ss-sakin s.ontaan mitään saisi takaisin sanoa. :)
Tänään 01:19
Sairas syytössonta senkun on ja pysyy mutta eihän siihenkään taas mitään saisi takaisin sanoa. :)

"ku olet suoltanut kymmenen vuotta täällä silkkaa saastaa ihmisten niskaan. "

Oijoi, kovillehan se näyttää ottavan toistenkin sananvapaus. :) Alkaa se m.urhan tai ainakin väkivallan himo yltää syntynisiinkin ihan vain kun ovat niin harmillisesti "väärää" mieltä ja ketovat kannaltasi kiusallisia tosiasioita. 
 
*****
 
Tänään 00:52
29.11.20

Tänään 00:19
20.12.20

Tänään 01:14

R.ynkytä pois vaan kun jäit taas niin n.olosti kiinni r.ysän päältä..

"Ja joku nainen nuo naisvihaajatkim on synnyttänyt. Olisko kannattanut tehdä äidin abortti ajoissa kun olis tienny...."

Ei yllätä taaskaan että m.urha m.antojen h.imot yltää (kuviteltua) "v.äärää" mieltä oleviin syntyneisiinkin!! (Talteen lähtee..)

Tänään 14:13
17.12.20
Tänään 00:17
20.12.20
Tänään 01:15
Tänään 02:11
21.12.20
Koville ottaa näköjään, ja hätäulina kävi taas liian rankkojen tosiasioiden edessä. :)

"Täällä jotkut luulee että lapsia voi suoltaa muille "

Jotkut luulee, että niiden m.yrkyillä t.ukehduttaminen ja elävältä palasiksi r.epiminen on jotenkin parempi juttu. 
 
Tänään 14:13
17.12.20
Tänään 00:17
20.12.20
Tänään 01:15
Tänään 02:11
21.12.20
Koville ottaa näköjään, ja hätäulina kävi taas liian rankkojen tosiasioiden edessä. :)

"Täällä jotkut luulee että lapsia voi suoltaa muille "

Jotkut luulee, että niiden m.yrkyillä t.ukehduttaminen ja elävältä palasiksi r.epiminen on jotenkin parempi juttu. 
 
 *****
 
12.1.21
Anonyymi kirjoitti:

"On kyllästyttävää että Räsäsen naama on aina siellä missä puhutaan abortista."

Kyllästyttävää on Räsäsen ruttunaama sama missä.

13.1.21

14.1.21

Y.hyy y.hyy, hätär.ynkkyä paikalle kun jäit taas kerran kiinni kunnianloukkauksesta oikein rysän päältä? :D Joko alkoi puntti tutisemaan sinne valuneiden l.öysien kera? XD

"ruttunaama"

K.yllästyttävää on nämä h.erjaavat, mitään sanomattomat k.usimerkkisi, sama missä. 

******

Eilen 21:10
2.1.21

Jaaha, palsta alkaakin mennä suorastaan poika- ja miesvihaksi. Sitä kutsutaan misandriaksi. Radikaalifeministit näköjään haluavat olla täällä kukkoina tunkiolla, heh mikä sanonta! Tyyliin, että kaikki feministit yhtykää, heh!

Tänään 00:46
3.1.21
"kyse on vain siitä että vastustatte naisten tapaa ottaa pesäero miesten kuvitellusta päätäntävallasta naisten kehoon."

Niinhän sinä ja muut f.eminatsit kuvittelee.. Samalla aina vaan "unohtuu" se suuri joukko normaaleja naisia jotka suojelee lasten elämää, ts. vastustaa mukavuusabortteja. Suosijasakin maailmassahan kaikki vastustajat on yksinomaan uskismiehiä.

"saan määritellä omat rajani"

Jos teet sen tappamalla muita, kuten viattomia lapsia, saa ja pitääkin "rajojesi määrittelyä" vastustaa. Viet siis totaalisesti oikeudet lapsilta, joita ilmeisesti v.ihaat.
Jopa 18v nuori poika ymmärtää tietyt faktat paremmin kuin abortteja h.ekumoiva sakki.

Tänään 00:49

"Kokoomus kannattaa kansalaisalloite Oma Tahto 2020 esitystä aborttilain uudistamiseksi."

Ainakin joitakin viikkoja sitten, ennen varsinaisia käsittelykeskusteluja ja vastakkaisia näkökantoja kuulematta, jonkun vihermedia Ylen h.öpökyselyn mukaan. ;)

Tänään 02:55
4.1.21

Suosijasakin mukaan tappaminen ei siis loukkaa mitenkään uhrin ihmisoikeuksia.. ok. ;)

11.01.2021 12:56
JustJust kirjoitti:

En tiedä montako kertaa tästä pitäisi muistuttaa, tai auttaako edes jos siitä muistuttaa.

Kannattaa silti vielä kerran tarkastaa sekä sanakirjan että lain määritelmä sanasta "lapsi".

Niin, tarkista nyt löytyykö sitä lapsen alaikärajaa jostain esim. YK:n määrityksistä. Ja mitä kummaa on syntymättömät lapset jollei niitä kohdussa olevia. Eli mitä sieltä pitäisi tarkistaa (ja kenen)?

12.1.21
Ei, vaan "lapsi on alle 18-vuotias ihminen".

"Syntymättömät lapset ovat joko sikiöitä, alkioita"

Ovat siis olemassa. Miksi tätä pitää kieltää muuten joka välissä?

15.1.21

H.öpö h.öpö, korkeintaan puhutaan suunnitellusta tai haaveillusta lapsesta tms. ja syntymätön tarkoittaa nimenomaan jo kohdussa olevaa, syntyvää lasta. Ennen hedelmöitystähän ei tiedä tuleeko koskaan mitään lasta olemaan olemassakaan.
Sukupolvista yms. abstraktimpien asioiden syntymisestä puhuminen on taas kokonaan eri asia kuin yksilön syntymästä.

"Mutta koska mielestäsi "syntymätön lapsi" on jo konkreettisesti lapsi,"

Et siis kykene erottamaan konkreettisia asioita abstrakteista? Ok, tämä selvä..

"Jos vihaa lapsia niin abortti on kyllä oikea ratkaisu."

Logikallasi kaikki ketä vihaa saa tappaa.

15.1.21

Koostuuhan se kansan enemmistö tosiaan niistä sadoista tuhansista ja miljoonista 'yksittäisistä janttereista' joilta ei vieläkään uskalleta kysyä kantaa lakiin.. ;)

17.1.21 00.00

"Montako ihmistä suomessa kuolee laillisen abortin seurauksena?"

Pidemmän päälle ainakin 6 kertaa enemmän kuin synnyttäneitä.

17.1.21

Ei olekaan yleensä tarvis, paitsi sellaisiin kuten abortti joka jakaa jyrkästi mielipiteitä. Mutta feminatsit ei halua antaa rehdisti kansan enemmistön tahdon toteutua, ja syykin on päivän selvä.

"Puoluekokouksissa jokainen saa äänensä kuuluviin "

Siellä on siis koko kansa koolla vai? :D

"voi estää näitä janttereita nolaamasta itseään suuremman yleisön "

Suosijafanaatikon logiikalla kansan enemmistö on 'noloja janttereita' ja marginaaleista marginaalisin eli eduskunta ja sen muutaman sumutetun jantterin lainsäätöryhmä on "suurempi yleisö". ;D 

*****

Tänään 14:57

Vai pitäisi laissa olla oic.ein t-pp.amis pacc.okin, sen sijaan että pac.odettaiisin lapsen heng.en ja muun edun vuoksi olemaan vaikka ihan selvinpäin muutama kuukaisi.. huhhuh. Eikä päihteiden käyttö automaattisesti mitään aiv.ovammoja tarkoita, ääääI.iö.

"Äääääliö"

Hu.om hu.om hu.om!!!!
Jäll.een cerr.an abortin suosija AL.OITTI henc.ilöön cäyvän äl.yä
halv.endavan dörc.y solv.aus nälv.innän!!

******

hohhoijjakkkaa

20.6.2017 16:31

hätärynkytirynxxxxx

21.6.2017 0:14

Noinko koville otti taas liian tyhjentävä vastaus? :DDDD

"Tässäkin kohtaa abortti on jo tehty, aborttipilleri nielaistu, naiset käyneet ja käyvät Britanniassa abortissa eli sikiön kohtalo ei poikkea siitä, mitä se olisi laillisessa ja turvallisessa abortissakaan. :)"

No on se vaan niissä lukuisissa tapauksissa kun koko laittomuus jää tekemättä!!

"kun piti päästä eroon heistä tai kostaa joku täysin yksityinen asia."

No voi nyyhky, ne teki vaan ihan sen mitä lainkuuliaisen kansalaisen velvollisuus olikin. Mutta eihän lastenvihaaja halua antaa lapsiuhrille oikeutta edes kuolemankaan jälkeen.. saati murhaajalle edes vähäsintäkään mutta sitäkin ansaitumpaa rangaistusta. Ja toisen tappaminen kun ei vaan koskaan tuu olemaan mikään "yksityisasia" tms. tekopyhyyksiä.

" lapsilla tai sikiöillä on todella mitätön rooli missään kohtaa"

Niinhän sinä yrität hädissäs kieroutuneessa mielessäs jatkuvasti väännellä vaikka sinä itse olet se joka niitä lapsia hinkuaa tappaa ja säälittävänä yrität vieritellä kaikkee niitä suojelevien niskoille :) mitä sinä täällä olet kostamassa, niitä omia tappamistraumojasko?

"kun olet tyytyväinen kun naisia rangaistaan vaikka siitä että he joutuvat raiskauksen ja seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi"

Ja TAAS tulee näitä omia valhehatustas revittyjä kieroumia vailla ensimmäistäkään todistetta :DD

"yrittävät palauttaa tilanteen aikaan ennen hyväksikäyttöä ilman että he joutuvat terveydelliseen vaaraan raskauden vuoksi. "

Miten se raiskaus muuttuu olemattomaks lapsia tappamalla? Voi äly hoi... :D ja onkohan ne raiskatut juurikin samoja joilla on siihen mitään terveyssyitä? Tuskin..

"Jopa nimimerkkisi on "voitto.vastustajille"."

Hehheh, ihan vaan vastineena niille sun/sakkis "voitto naisten oikeuksille" ym. naurettavuuksia. Tärkeintä siis että lapsia saadaan murhata vapaasti? Kas kun taas räyhääminen alkoi vasta kun vastustaja tekee vastaavaa ;D osottaa taas täydellisesti sitä umpipuolueellista sokeuttas.

"Sikiöstä viis? :) Kunhan naista jotenkin rangaistaan? "

Nää on näitä iänikuisia harhakallos tuottamia sairaita fantasioita.

"ei koskaan syytetä mistään eikä hän joudu vankilaan siitä, "

Ai ei koskaan ketään syytetä raiskauksesta?
No sinähän haluat vaan kostaa kaiken viattomalle lapselle kuolemanrangaistuksella, muulla ei mitään väliä.

"Abortinvastustajalle on voitto, kun irlantilaiset matkustaa englantiin aborttiin"

Ei, vaan tietenkin se että yhä harvempi jättää koko kalliin reissun väliin tietäen ettei tuu saamaan mitään korvauksia. Ymmärrän kyllä että korpeaa :)

"kuinka pienessä ja sairaita ovat abortinvastustajien ilonaiheet."

Juu, onhan se niiiin "sairasta" puolustaa lasten elämää, ainakin suosijafanaatikon vinoutuneessa rinnakkaistodellisuudessa. Jos sinä pikku marginaaliräyhies kanssa edustat "tervettä", olen ihan mieluusti enemmistön kanssa niitä "sairaita" :D
 
*****
 
Tänään 13:16
5.11.20
Tänään 13:25
Vai niin, valehtelevan t.rollin p.skaa ei saa edes oikoa...
Tämä u.rpo jauhaa omia mutujaan jostain tappamisen "ihmisoikeudesta" vailla ensimmäistäkään j.ärjellistä perustetta, saati todisteita mihinkään. P.elle mikä p.elle.

Tänään 00:26
25.12.20
Anonyymi kirjoitti:

Oli varmaan laulava poliisi.....paljastuikin sitten naisvihaajaksi...

Tappamista ylistävien lastenvihaajien mielestä on siis "vihaamista" kun m.urhanhimoisille ei haluta antaa täyttä tappamisvapautta?

Tänään 00:12
26.12.20

Niin jos katsoo että jo siittiö on ihminen.

Nyt puhuttiin ihmisyksilöistä, ei puolikasperimäisistä sukusoluista. Mutta jopa alkeellisimmat biologian seikat on suosijasakille ylivoimaisen vaikeita käsittää. 
 
Tänään 02:37
31.12.20
Jälleen kerran, yltiöhörhöjen Yle on kertonut niiden 'ilmoittaneen' tällaista jossain epämääräisessä kyselyssään joitakin viikkoja sitten.

"Yle uutisoi asiasta. Yle ei ole kysellyt asiassa mitään."

Älä nyt jaksa. Yle sekä teetti kyselyn että tietysti uutisoi sen näyttävästi, mielipiteitä ennakkoon manipuloidakseen.
Tavaa nyt vaan mitä siitä joka sivuilla sanotaan,.. >_Ylen kyselyn mukaan_ suurin osa eduskuntaryhmistä tukee aloitteen tavoitetta.>
hs.fi/politiikka/art-2000006699371.html (hesari on kyllä samaa vihermedia-leiriä Ylen kanssa)
Mikä siinä on että tämäkin päivän selvyys pitää jatuvasti yrittää kieltää? :D 
 
*****
28.1.21
Niin juuri, m.urhan ihannoijien h.ölinöillä ei ole ollut vaikutusta. Lempimaa olisi siis joku fiktiivisen tv-sarjan utopia. Siellä on kaikenlaista muutakin pakotusta joista fantasioida, kun ei lasten kuolemaan pakottaminen riitä.
Aborttilukujen kehitys onkin ollut jo jonkin aikaa huolestuttavasti laskusuuntainen, niin jollainhan se täytyy r.äjäyttää nyt pikaisesti nousuun, ja tähän mitä mainioin keino löytyy M.urhaHinku2020 aloitteesta, jolla täysvapaalla tappamisella lastenv.ihaajien hurlumhei muuttuu täysin hillittömäksi.
 
*****
Tänään 14:51
13.11.20

25.01.2021 01:35
Poistokitinä käynyt ilmeisesti tässäkin...
Miksi sinulla on näitä jatkuvia p.akkomielteisiä h.arhoja vastustajien muka-ajatuksista?
Ja mikä ihmeen SETÄ? :D 
 
*****
29.01.2021 14:43

29.01.2021 14:52
Todella vakuuttavan kumoavaa argumentointia taas f.emakko p.elleltä
;-D Eikö mielikuvituksesi tai ä.lykkyytesi muuhun taaskaan riittänyt? XD 
 
28.01.2021 12:08
Anonyymi
30.01.2021 00:37

Lause ”Jokaisen lapsen oikeus on syntyä toivottuna”. Merkitsee, että jokaisella lapsella on oikeus toivottuun syntymään.

Tähän lauseeseen ei kuulu minkäänlaista olettamaan lapsen olemassaolon tai syntymän vastaisten toimien merkityksestä asiassa. Niitä ei ole otettu tarkastelun piiriin.

Jos lapsen oikeus syntyä toivottuna on lähtökohta, sen kanssa sopusoinnissa on se, että jokaisen toivottava lapsen syntymää. Kaikki muut mielipiteet ovat annettujen lapsen oikeuksien vastaisia sekä ristiriidassa alkuperäisen lauseen kanssa.

Aborttiasiamies yrittää ? väittää, että lapsella ei ole oikeutta syntyä, jos kuka hyvänsä – vaikka tuntematon täysin vieraasta aborttiväestä – v.ihaa lasta eli ”ei toivo” lapsen syntymää. Tämä on tietysti mieletöntä. Lisäksi aborttiasiamies yrittää kumota alkuperäisen lauseen. Lisäksi ristiriitaisilla ajatuksillaan aborttiasiamies osoittaa, että aborttiväki tekee alkeellisen ajatusvirheen, johtamalla alkuperäisestä lauseesta luvattomia päätelmiä eli käyttämällä ajattelua ja kieltä väärin ja valheellisesti. Samalla aborttiasiamies osoittaa aborttiväen ä.lyllisen puutteen ja moraalisen epärehellisyyden. Aborttiväki v.ainoaa lasta ja äitiä jopa yrittämällä piiloutua ”lapsen oikeuksien” taakse….

Aborttiväki h.äpeää sisimmässään lasten teilausta ja äitien kyykytystä ja yrittää peittää j.ulmat tekonsa ympäristöltä ja jopa itseltään.

Aborttiväen tuotteissa l.emuaa paitsi valhe ja t.yperyys myös kuoleman haju.

******

Tänään 00:00
4.7.20
Tänään 00:01
Tänään 23:13
4.7.20
On se aika vitun kumma, tismalleen sama viesti muuttuu "asiattomasta" asialliseksi, kunhan sen kirjoittaa sinisellä nikillä?! :D

Et halua myöntää rinnastuksen osuvuutta, ja siksi aloit taas räyhätä joutavia vastaan änkkäyksiäsi. Puheesi noloista epäonnistumisista ovat sen tason lässytystä, että saisit katsoa peiliin ja etsiä vikaa puheidesi taustalta.

******

07.02.2021 00:34

O.i voi, eikö jankkat.rolli ole taaskaan saanut päivän huomioannostaan täyteen kun aina tehtävä uusia samaa inttäviä massa-aloituksia? XD

08.02.2021 00:10
Kertoo vain sen että sinä et niitä vastauksia osaa lukea tai halua nähdä. Ei siinä mitään, ovat ilmeisesti liian tyhjentäviä, kun tuo iänikuinen inttäjankkaus jatkuu vaan. Tulipahan sekin asia selväksi. Jälleen kerran.

07.02.2021 09:24

Abortti on sen tason sensitiivinen kysymys, että siinä keskustelussa ei sovi olla trollailumielessä mukana, kuten ap. kirjoittaja haluaisi! Tiedän kyllä tekstejäsi lukeneena, että haluat olla yksi päätrolleista, mutta jossain aina menee se raja, milloin keskustelu pitää dissata.

07.02.2021 11:57
Aloittaja: "Mitkä kohdat seuraavasta trollailumielessä tehdystä listasta ovat sellaisia...." Siis miksi täällä yleensä pitäisi tuollaisiin trollailukysymyksiin vastata? ÄLÄ RUOKI TROLLIA, on jo vanha neuvo.

08.02.2021 00:15

Tähänkin on vastattu jo toisessa ketjussa jossa aloit tätä samaa jankuttamaan. Sitten kopioit samaa massativausroskaa useampaan paikkaan ja jopa omana aloituksenaan, ja kun samoja vastauksia ei todellakaan jakseta toistaa useisiin inttämisiisi, voitkin ilkkua niihin muihin "vastaamattomuutta". Tässäkin taas paljastuu selkeä h.äiriköivän t.rollin toimintatapa.

****** (Aloituksessa vätettiin naisen rankaisun olevan vastustajien ainoa tavoite..)

01.02.2021 02:08

Käyhän nämä suosijafanaatikon loputtomat h.arhat jo melkein viihteestä, ja aina vaan näyttää pahenevan.. XD Hohhoijaa... Onko tylsää? Eihän näistä jaksa enää edes provoutua.. eli ei nyt oikein onnistunu.. ;)

01.02.2021 10:10

Taas tuli telaketjua oikein kunnolla. Kannattaisi aloittajan alkaa kirjailijaksi. Mehän aborttiin negatiivisesti suhtautuvat olemme lähes kaikki Jim Jones kultin syanidijuojia. Äärimmäisiä miekka saarnaajia. Meidän mielipiteisiin tehoaa vain miekka tai myrkky. Totuushan on teidän (tappajien) hallussa.

01.02.2021 12:10

Taas aloituksesi asiasisältö on miinuksella. Noloa.

02.02.2021 14:43

Voi kysyä pikemminkin mikä siinä olisi totta.. eikä taas jostain suosijasakin demonisoimasta Gileadista tms. fantasiamaailmasta.
Millä ihmeen logiikalla vastustajat tai kukaan ylipäätään haluaisi saada mahdollisimman paljon toisia (syyttömiä?) vankilaan?

03.02.2021 12:35
"tämä vastustaja on ominut palstan itselleen."

Ihanko totta? Ja yhtään suosijafanaatikkoa ei onneksi pesi vuodesta toiseen päivystämässä 247 tällä terapiatunkiollaan? ;) Jospa kehotat omaa sakkiasi lopettamaan ensin sen "omimisen" niin ei tarvi vastustajienkaan olla täällä jatkuvasti oikomassa niiden propagadaa ym. valheita?
Oliko sinulla ihan jotakin aiheellista asiaakin vai onko liian vaikeaa? Mikä keskustelupalstan tarkoitus mielestäsi on jos täällä ilmeisesti saisi olla vain yhdenlaisia mielipiteitä?

"Onneksi kukaan älykäs ihminen ei välitä hänen mielipiteistään"

Mielestäsi siis sakkisi ei ole kovinkaan älykästä, kuten et itsekään. XD No vihdoin samaa mieltä jostain, ja näkee joskus suosijasakinkin myöntävän tilansa ja kykenvän jossain jopa rehellisyyteen..

"jos hän haluaa abortin?"

Kuka sille sellaisen haluamisesta kuiskutti, eihän nuori tyttö voi luonnostaan hinkua lapsensa tappamista?
Tietenkin tuon ikäistä aikuiset auttaisi kaikin tavoin lapsen kanssa, ja mahdollisen adoption järjestelyssä jos tyttö niin haluaa.

03.02.2021 12:39

"isä on murjaani."

Suosijasakin eräs motiivi lasten kuolemntuomioille on mm. "väärä" ihonväri..
Millä tavoin lapsi on siihen syyllinen, tai olosuhteisiin jossa sai ialkunsa?

"Ei vaan pikemminkin niitä juottajia. "

Mietippä nyt ketkä niitä m.yrkkyjä oikein pakkojuottaakaan ja kenelle.. ehkä pian alkaa raksuttaa sinullakin.

03.02.2021 12:40
Anonyymi kirjoitti:

Siittiökin on elävä. Muistapa se.

Muttei ole ihminen. Muistapa se.

02.02.2021 18:48

Onhan niitä monenlaisia ajatuksia propagandansa tueksi, jotta vain saisi mollata toisia!

04.02.2021 13:26
Anonyymi kirjoitti:

Ja onko siis väärin, jos 12-vuotias haluaa abortin?

Miksi se olisi sen oikeampaa tai lapsiuhrille parempaa kuin omaa napaa tuijottavilla aikuisillakaan?

04.02.2021 13:31

Ne onkin pelkkiä vihervassarien stereotypioita, kun on pakko aina syytellä jostain "väärää" mieltä olevia, kuten eräät täälläkin. Ei persut tai muutkaan tolkun ihmiset sentään himoitse toisia hengiltä "väärän" värin takia kuten sinä sakkeinesi teet. Lynkkausmielisille aborteille on tietenkin keksitty tilastoihin ihan muut, laissa kelvolliset syyt.

04.02.2021 13:36

Lue uudestaan: "Muttei ole ihminen". Missä väitettiin että se on kuollut?
Alkio voi toki olla muutakin lajia kuin ihminen.

Alkeellisinta perusbiologiaa täällä on tietenkin opetettava ä.nkyröille kerta toisensa jälkeen.
Ihminen muodostuu kahdesta sukusolusta. Sukusolut erillisinä = ei ihmistä. Sukusolut yhdistyneinä = ihminen. Oliko muuta epäselvää?

Uusi vuosi, vanhat lätinät

 

Vihapuhe johtaa vihatekoihin

Anonyymi
Tänään 11:12
11.7.20 ?

Aborttiväki ilmoittaa surmaavansa lapsia mukavuusaborteissa, koska lapset ovat "ei-toivottuja".

Sanahirviö "Ei-toivominen" merkitsee vihaamista eli lapseen kohdistuvaa vihapuhetta.

Vihapuhe johtaa vihatekoihin eli vihattujen lasten tappamiseen mukavuusaborteissa.

Tänään 09:00
21.7.20

Suomessa surmataan mukavuusaborteissa vuosittain 9000 täysin tervettä lasta, koska "lapset olisivat olleet rasitus". Tämä on ylivoimaisesti pahin vihateko valtakunnassa.

Tänään 07:14
12.8.20

Miksi sallimme suojattomiin lapsiin kohdistuvat vihapuheet ja vihateot?

Miksi katsomme sormien läpi ihmisiä, jotka ilmoittavat lapsiin kohdistuvat vihapuheet ja vihateot "oikeudekseen"?

Milloi alamme kunnioittaa perusihmisoikeuksia ja lapsen ihmisoikeuksia?

Milloin sallimme lasten elää?

*****

Tänään 01:10 (kirj.anon)
Anonyymi kirjoitti:

Älä vänkää sivuun asiasta! Onko monikin kymmenvuotias kypsä synnyttämään? Lärvi auki vain nyt!

L.ärvi auki nyt jo siltä v.änkäämiseltä, ja kerro aiheuttaako se ikä automaattisesti kuolemanvakavan esteen synnytykselle, kyllä vaiko ei??
Sanoisitko tosiaan omalla naamallasi tytölle että hänen on "parempi" nyt vain tappaa lapsensa!? (tai sinun sanoin, poistaa i.ljettävä limak.löntti..)

Tänään 13:17
27.8.20

Tänään 14:26

Tänään 11:01
28.8.20

Tänään 12:09

Laitetaas poistoon tämäkin t.urhake kun kukaan muu kuin alottaja ei saa tähänkään vastata.. ?

*****

Tänään 14:17
27.8.20
Tänään 11:43
28.8.20
Tänään 11:54
Näköjään hätärynkky riehuu oikein urakalla.
Paniikkikitinäsi alkaa aina kun olet häviöllä.
Tänään 23:59
30.8.20
R.ynkkyk.ätyri asialle vaan kun menee liian kiperäksi...
Sehän alkaa aina kun olet h.äviöllä.

"Juuri sinä haluat maan, jossa aborttia ei millään saa. "

Joko tähän saa vastauksen sen ainaisen poistou.linan sijaan?
Et osaa muuta kuin v.alehdella viesti toisensa perään. Missä täällä kukaan on kannattanut lakeja joissa sitä ei saa MILLÄÄN syyllä?? Ei missään. V.alheesi on siis kaikkien nähtävillä.

 

Tänään 00:00
26.8.20
Jälleen säälittävää "pikku juttu" -vääristelyä trollilta. Niin noloa.
Missä väitinkään lapsella olevan jotain vastuuta?

"Alkion etu yli kaiken muun."

Valehtelet.
Murhaajan mukavuudenhalut yli kaiken muun.
Tänään 23:48
30.8.20
Tänään 14:24
31.8.20

R.ynkyti r.ynkky senkun raikaa...
Niin, eihän me normaalit ihmiset muutenkaan haluta antaa kellekään huvikseen muita m.urhaaville vapaata "oikeutta" tappaa muita! Sinä haluaisit. Varsinkin pikkuisia lapsia.

"Hänhän ei ole."

Mutta abortinko on? Siis ihan "aikuinen" psyykeltään ja fysiikaltaan luonnottomaan s.orkintaan jolla tulee tappaneeksi lapsensa.. Kiellät valinnan kuolemaan pakotettavalta lapsiu.hrilta, ja tytönkin pakotat hankkimaan elinikäiset tr.aumat, koska "eihän 10v muuta vaihtoehtoa voi edes miettiä"!

M.urhamielten h.imot yli kaiken. 

 

Tänään 00:18
16.8.20

Tänään 14:22

Tänään 00:45
17.8.20

Tänään 22:42

Hätäulinahan se täälläkin käy kerta toisensa jälkeen.

Tuollaisia harh.aisia tuotoksia ne päässäsi mellastavat äänet saavat aikaan.

Tänään 00:55
Eilen 23:59
20.8.20
Ja kuten todettu, h.ätär.unkku senkun r.iehuu...
Et osaa muuta kuin v.alehdella viesti toisensa perään. Missä täällä kukaan on kannattanut lakeja joissa sitä ei saa M.ILLÄÄN syyllä?? Ei missään. V.alheesi on siis kaikkien nähtävillä.

 ****

 Periaatteesta täytän palstaa, koska jo ajatus keskiaikaisesta lasten uhraamisesta mukavuuksien alttarille on perverssi. Se, että joku pitää nuoria tyttöjä otollisina m.urhaajina on SAIRASTA.

 ****

Tänään 13:20
27.8.20

Tänään 14:23

Tämäkin on taas näköjään näitä aloituksia joihin mitään aloittajalle epämieluisaa ei saa sanoa, hyssyti hyssyn..

*****

Tänään 01:06
30.8.20
Tänään 00:12
31.8.20
Tänään 14:34
U.li u.li vaan näiden e.pämieluisien vastauksien edessä. :)
Tänään 14:29
1.9.20

K.itinäiita ei kestä vastausta omiin s.ontar.yöppyihinsä.

Sinusta 10-vuotiaskin on jo O.ikea M.rhaaja joka haluaa ehdottomasti t.appaa lapsensa ja saada e.linikäiset s.yyllisyys t.raumat. Er.ittäin tervettä.
Mene sinne p.oliiseille tai m.ieli s.airaalaan kertomaan f.antasioistasi. 

*****

Tänään 00:16
31.8.20

Ja mitään ei sitten tähänkään taas saa vastata..!?
Oliko tällekään epäloogisen r.istiriitaiselle söss.ötyksellesi mitään perusteita?
Haluat vain kyyk.yttää lapsia kuolemaan, m.urhaajien m.ieliteot yli kaiken.

 *****

Tänään 01:16 (kirj. anon.)
Anonyymi kirjoitti:

Pysy aiheessa äläkä vänkää. Toki haluat että lapset saa vapaasti raiskata ja heidät sitten pakotetaan synnyttämään mutta muut eivät halua.

Älä jaksa väännellä niitä puhkikuluneita valheitasi. Lasten raiskailufantasiat on edelleen ihan vain omiasi, me muut normaalit ihmiset juuri suojelemme heitä parhaamme mukaan kaltaisiltasi.

*****

Tänään 01:03
22.8.20
Tänään 00:24
Tänään 14:29
31.8.20
Tänään 15:08
1.9.20
Tänään 15:09
Tänään 14:23
2.9.20
On se nyt j.malauta kun ei pysy... koville ottaa taas näköjään.

"joudun kärsimään kaiken kivun ja tuskan. Myös raskausaika ois mulle henkilökohtasesti aika raskas mun masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön takia."

Ja luulet oikeasti että kaikki helpottuu lapsen tappamisen jälkeen?!
Kuule, se muutaman tunnin kipu ja joidenkin kuukausien pikku epämukavuus on kuin paratiisi verrattuna loppuelämän piinaavaan abortti trauman syyllisyysh.elvetin aiheuttamaan henkiseen tuskaan.... 
 
Tänään 13:59
27.8.20
Tänään 11:57
28.8.20

Tr.olli ei näköjään kestä taas omia sääntöjään.

Et uskalla nähdä faktoja, vaan jankutat pakkomielteisesti omia perustelemattomia mutujasi ym. v.alheitasi joka ketjussa. Kysymyksiin et vastaa vaan jankutat samoja vuosikausia jatkuneita omia tivauksiasi niihin kymmeniä kertoja annettuja vastauksia koskaan ymmärtämättä.

Tänään 11:57
Joudut kampeamaan sivureiteille ja henkilöön käyviin h.erjauksiin kun taskusi on tyhjät, jäät rysän päältä kiinni valheistasi ja asia menee liian kiperäksi. Toimintasi on tyypillistä h.äiriköivälle t.r.ollille. 

*****

Anonyymi
Tänään 02:10
Tänään 14:22
Tänään 11:54
25.9.20

Tänään 00:31
27.9.20

Nyyhky senkun käy.
Kyllä täytyy raivoissaan olla kun noin joutunut taas pakonomaisesti runkuttelemaan. Toivottavasti edes hetkeksi helpottaa.

Ja se pakkor.ynkkäävä botin p.skiainen voisi selitellä vihdoin, mitä asiatonta tässäkään taas oli?!

Tänään 02:36
21.9.20
Tänään 02:08
22.9.20
pitkätukka-68 kirjoitti:

Ja se jatkuu. Kyseessä lienee pahemman luokan kroonikko.
Täytyy tosiaan yrittää ymmärtää.

21.9.2020   02.36
 Niin, on se kummallista mikä r.unkkua vaivaa. Vai avohoitopotilas.. aika monta vuotta jo jatkunut. Ei ihme toisaalta että r.unkututtaa.

Taas r.unkulla kitinä käynyt!

Kerro toki lisää ongelmistasi, jos helpottaa! 

*****

Tänään 13:22
koivupuu55 kirjoitti:

Onneksi sinä eikä kukaan muukaan pysty sitä kieltämään.

Tänään 13:08
24.9.20

H.ätänyyhky käy taas näköjään täälläkin. :)

Moraali v.ajeiset s.ekopäät m.urhailee kyllä, vaikka lakipykälätkin kieltäisi. Sen sijaan normaalit kunnon ihmiset ei m.urhaa vaikka h.ullu lepsulaki sallisi miten s.airaita tekoja tahansa.

Tänään 00:28
19.9.20

Tänään 00:24
20.9.20
Tänään 01:36

Että silleen, hätärunkkua pukkaa kun totuus käy liian tyhjentäväksi.. :)

Vai eivät raskaanaolevat nimitä mahassa olevia lapsiaan lapsiksi? :D Missä lie tynnyrissä vietät kaiken aikasi. Monet kutsuvat jopa vauvoiksi! Kai r.yntäät heti korjaamaan jos joku raskaana oleva kertoo "väärillä" termeillä alkiostaan tai sikiöstään, että "älä kuule yritä syöttää tuota prolife propagandaasi jostain olemattomista lapsista, sulla on mahassa pelkkä arvoton alkio/sikiö joka ei o le edes ihminen, tajuatko?!"?
Jotkut puhuvat lapsistaan vaikka ne olisi vielä pelkästään unelmissa eikä edes konkreettisesti missään olemassa.
Turha taas saivarrella tarkoitettua "syntyä" termiä "tulemiseksi" (ulkomaailmaan).

"Abortti ei ole murha"

Lue nyt vaan sieltä sanakirjasta m.urhan 1. määritelmä (ja laki vasta 2.na), ja lopeta joutava mutujesi jankutus.

"Koska koska alkiota tai sikiötä ei vielä lasketa ihmiseksi, "

Eihän tyssännyt missään kohtaa. Joten lopeta vääristelevä valehtelusi.
Missään ei poissuljeta syntymättömien henkilöyttä, eikä varsinkaan ihmisyyttä!
Sinun oma mutulaskentasi ei ole tieteiden mukaista, kuten nähdään.
Rikollisen mielenlaadun poiminta oli arvatenkin sieltä 2. juridiikan kohdasta. Mutta niin, onhan siinä ihmsoikeusrikos kyseessä, joten..

Tänään 00:14
20.9.20
pitkätukka-68 kirjoitti:

Ihan sama se on uskovaisissa. Pieni osa kuuluu tämän palstan pää-äänen kaltaisiin suu vaahdossa mesoaviin törkyturpiin

Tänään 01:25

Poistor.unkku alkanut hääriä täälläkin..

Ahaa.. siitä siis kaikki s.otku mitä tänne r.äkä p.ärskyen suollat, toistat sen päässäsi m.ellastavan äänen t.örkyjä. 

*****

Tänään 02:19
28.9.20
Anonyymi kirjoitti:

Mikä valheeni on kumoutunut? Kertoisitko?

Entä voisitko ottaa kantaa avaukseen? Onko siinä valheita? Mitä?

Tänään 13:38

Vastaus "Kaikki." ei TAASKAAN ylläri pylläri kelvannut. :D

Tänään 13:37

No kerroppa niistä kaikista muista asioista mitä sitten (muka) muuttuisi lasten inhimilliselle tasolle parannettavista ihmisoikeuksista. Aloi tuksen höpinäthän on niitä tyypillisiä mutuhatusta vetäistyjä stereotypioita. 

*****

Tänään 16:33
26.9.20

Voi sielläkin niitä ikävä kyllä joitain olla, ne ketkä kannattaa pienten lasten tappamista mukavuusaborteilla.

*****

Tänään 15:26
3.10.20
koivupuu55 kirjoitti:

Ei kukaan lastaan halua hengiltä. Siitä teosta joutuu tiilenpäitä lukemaan.

Anonyymi

Tänään 02:27
5.10.20

Tänään 13:23

Tänään 13:56
6.10.20

Tänään 13:56
Tänään 14:27
7.10.20

Apukätyrihän se tässäkin pitää jatkuvasti rääkäistä hätiin. :) Totuus on aina vain yhtä kipeä..

"Ei kukaan lastaan halua hengiltä."

Halusithan sinäkin, ja se tarjoiltiin sinulle raakalaismaiselle keskiajalle taannutetun lepsulain hopeavadilla.

"muuten olisin ollut k.sessa."

Ei näytä nyt ainakaan helpompaa olevan.

*****

Tänään 14:47
29.9.20

Tänään 10:44
1.10.20
Tänään 13:03

Kitinä käy näköjään täälläkin.

Tänään 10:31
2.10.20

Mitään n.yyhkyiitoille epämieluisaa ei sitten tännekään saa vastata?!

Tänään 13:04

Tänään 10:33
2.10.20

Katsotaanpa montako minuuttia tällä kertaa menee että botin n.ilkki rientää paikalle r.iehumaan h.ätäpoistojaan.. ;)

Tänään 13:45

On se taas s..tana kumma kun ei tänne saa kirjoittaa mitään eräille epämieluisaa, vaan minuuttien sisällä ulistaan apubottia paikalle..

 *****

Anonyymi
Tänään 02:33
5.10.20
koivupuu55 kirjoitti:

Omat juttusi ovat höpö höpöä ja sitä miltä pitäisi tuntua.😆😅🤣

Tänään 13:16

Tänään 14:00
6.10.20

Kaikki j.ärjissään olevat huomaa kyllä, h.öpöttääkö täällä lapsensa t.appamisesta t.raumatisoitunut, valheiden itse p.etoksellisessa verkossa p.yristelevä, n.ahkaansa e.pä toivolla p.aaduttava k.atkerikko, vaiko normaalin sydämen sivistyksen ja tieteellisen ymmärryksen omaava lasten elämän puolustaja.

****

Anonyymi
Tänään 01:47
12.10.20

Tänään 13:59
Tänään 13:54
13.10.20

Onko kiire r.unkutella? :) 

Tänään 14:58
14.10.20

Tänään 12:06
15.10.20

Kiirettä pukkaa r.unkuttajalla.. Taas yksi näistä aloituksista mihin mitään tr.olli h.örhölle epä.mieluisaa ei sitten saakaan vastata..

 *****

Tänään 16:02
24.10.20
"jos kansalaiset edustaisivat enemmässä määrin sinun mielipiteitäsi ehkäisystä ja siitä, että se pitäisi kieltää naisilta. "

Missä tuo kirjoittaja sellaista mielipidettä esitti?
Ei kai täällä kukaan periaatteessa (hedelmöityksen estävää) ehkäisyä vastusta. Mutta joillekin pitäisi ilmeisesti kaikki tulla aina ilmaiseksi (ts. veronmaksajien varoilla), että viitsittäisin kantaa edes alkeellisinta vastuuta teoistaan.

"hormonaalista ehkäisyä ei voi aloittaa synnytyksen jälkeen. "

Progestiinipillereitä ainakin voi käyttää imettäessäkin.

"Sama laskutahti jatkuu edelleen."

Tuskin enää valitettavasti sen jälkeen kun sumutettu päättäjistö määrää sen täysvapaaksi, ja tappamistahti räjähtää käsiin. Hyvässä laskusuunnassa tapahtuu jyrkkä käänne nousuun. Mutta tätähän abortinihannoijat juuri haluaa. 
 
*****
 
Tänään 12:19

Suosijakiihkojen "tervehenkinen" ajatusmaailma ja todelliset mieliteot paljastuu tässä.
M.ätäpaiseiset solukasat h.ekumoi k.iimaisia fantasioitaan viattomien lasten kuoliaaksi pahoinpitelystä..

Tänään 12:43
7.11.20

Ripulispämmäämisestä ja roskajuttujen runsaudesta päätellen ottanut ilmeisen rankasti kupoliin lapsia suojelevien vasta-aloite joka muistuttaa kipeästi syntymättömien julistetuista ihmisoikeuksista, biologiasta ja iljettävistä faktoista aborttien todellisuuteen liittyen. Valheesi "arvovaltaisista tukijoukoista" on myös monet kerrat kumottu äärifeminatsisten marginaalijoukkojen h.örhöilyksi, joten älä nyt kiukkuusi tukehdu.

Tänään 00:35
9.11.20

Tänään 12:46
Tänään 15:01

Yhyy yhyy ja hätä runkuti runx... Tuo säälittävä jankka länkytys ja aloitteen halveeraustarve on merkki kun on ottanut pattiin ja lujaa. XD

******

 älä ny jaksa
9.9.2014 17:09

"Aloitteiden perustajan nimi on julkinen tieto, jonka aloitteiden tekijä itse laittaa aloitteeseen,"

Tämäkö sun mielestä oikeuttaa sellasen HENKILÖN (EI siis "alotteen arvostelun" tms.) herjaamisen mitä sinäkin olet täällä tehny?

niin....
9.9.2014 17:14
" varmaan ainakin "se tänne kirjoitteleva mukavuusaborttiasiamies" osaisi kommentoida "

Miks joku tietty kirjottaja ois velvollinen kommentoimaan täällä yhtään mitään, ja vielä sun mieliks?

Voihan joku olla omaksunu saman kirjotustyylin, sanoja ym. tältä palstalta omiin alotteisiinsa, joista joku toinen samoin kirjottava ei oo edes samaa mieltä. 
 
kiperää on!
21.10.2014 10:17

aha :D
14.9.2014 13:08
että kun todistetta ei lopultakaan löytyny ite keksimilles jutuille, niitä "ei tarvi ollakaan" ;D

"Eihän kansalaisaloitteen ideana olekaan kertoa, miltä osin olemassaolevaan lainsäädäntäön ei halua muutoksia"

Siis oliko jossain kielletty kertomasta sitä?
Se maininta vakaista parisuhteista on ehkä tarkotettu korostaan sitä miten lepsuilla syin niitä nykyään saa.

"se ei muuttaisi nykyistä lakia millään muulla tavalla, kuin kieltämällä abortit tilanteissa joissa sekä tuleva lapsi että äiti ovat terveitä ja vanhemmilla se vakaa parisuhde"

Siis meinaatko että tilanteessa jossa nainen ja lapsi on terveitä mutta parisuhdetta ei ole tai se ei ole vakaa, alotteentekijän mielestä abortti ois ok? Täyttyyhän siinä jo ne 2 muuta ehtoo..

"Hänhän olisi voinut myöskin olla ottamatta kantaa vanhemien parisuhteen laatuun, "

Kieltämättä se ois kannattanu jättää kokonaan pois epäselvyyksien välttämiseks, jos haluaa ettei sitä sallittas enää muuten kun vakavilla terveyssyillä.

sinähän väännät
15.9.2014 20:53
väkisin sitä kieltoo toteemuksesta että se pitäs kieltää vakaissa parisuhteissa olevilta eli tarkottas muka yhtä kun sitä ei tarttis kieltää muunlaisissa parisuhteissa :D
Ehkä tässäkin on takana se ajatus että edetään pienin askelin, eli alkuvaiheessa hyvä jos edes jotain saadaan kiellettyä. Esim. jos mä sanon että abortit pitäs kieltää sosiaalisilla syillä, niin tuskin tarkotan samalla että millään muilla syillä ei tarvis kieltää, saati että ois niillä ihan ok?! Myöhemmin vois sitten edetä niihin ikä ja lapsiluku ym. syihin.

Vai tarkotatko sä ehkä jos sanot että kyllä vauvojen väkivaltanen kohtelu on kamalaa, että hyväksyt sitä isompien lasten kaltoinkohtelun?

"Kimmo Kemppainen on omassa aborttikieltoa koskevassa kansalaisaloitteessaan täysin selväsanaisesti ehdottanut aborttien kieltämistä niin, että se ei koske epävakaissa parisuhteissa ja sinkkuina eläviä naisia."

Ikävää ettet niitä "suoria sanoja" sieltä vaan vieläkään kyenny löytään.

"ei tarvitse listata niitä kohtia miltä osin lakia ei haluta muuttaa"

Halutaan muuttaa siltä osin ettei niitä enää sais vakaissa parisuhteissa (toisin kun nyt käytännössä saa).

"Mitä ilmeiseemmin ainakin niin ok, että hän ei ole halukas ehdottamaan aborttikieltoa heillekin."

Syy tällle on arveltu yllä. Se mitä muutosta halutaan, ei kerro välttämättä täysin mitä mieltä on tai mitä hyväksyy.

"Miksi sinun arvelusi mukaan hän olisi laatinut sellaisen kansalaislaoitteen, jota ei itsekään kannata? "

Ei mulla oo mitään syytä epäillä etteikö alotteentekijä kannattais niiden kieltämistä vakaissa parisuhteissa. Sinä olet vaan keksiny siitä niitä omia kehäpäätelmiä mitä muka kannattaa tai ei kannata. 
 
paniikki jyllää? :D
21.10.2014 10:12

ja hätärynkky käy!!! :)))))

talteen lähtee
21.10.2014 01:43
@suomi24 velttoileva ylläpito senkun vaan lojuttaa näitä kunnianloukkaussontia... Muistappa vaan nimim. "saatoin arvata" ne lakipykälät tältäkin osin laukoessas noita henkilöön nimeltä käyviä vihaherjojas... ;)))) 
 
aha :DD
21.10.2014 10:50
"Hän on antanut nimensä julkisuuteen, pitää kestää seuraukset."

Siis jos antaa nimensä julkisuuteen, kyseistä henkilöö saa herjata vapaasti ihan miten vaan?? Kuule tuskin.... ;)) kertaappa nyt vaan sitä kunnianloukkauslakia, mitä pitää kestää, mitä ei.
 
alahuuli väpättää?
21.10.2014 23:09
"törkeän fasististista, joka puolella netissä nauretuista ehkäisyn, abortin kieltävistä ja naisia lapsettomuudesta rankaisevista ajatuksista,"

Miten nämä (mutus alotteista) siihen liittyy, saako niiden tekijää herjata törkeesti vaiko ei?

poxxx vaan !!
21.10.2014 23:10
Räjähtely kuuluu ja sylkipärskeet sinkoilee tänne saakka XD 
 
*****
Tänään 14:36
Tänään 15:27
17.11.20
H.ätänappula alkoi sauhuta sitten täälläkin näköjään.. 
Tänään 14:04
18.11.20
On se nyt j.malauta kun sitä hätänappulaa pitää vinguttaa... mutta sellaista se on kun asia menee liian painavaksi.

Vakuuttelet itsellesi tuollaista itsepetosta, kuinka "ihana" mies on, vaikka matelet hänen tossujensa alla talutus nuorassa, jopa lapsesi tappamiseen saakka! Et tietenkään tajua sitä kun niin tehokkaasti olet jo vääristänyt mielesi. Suhde viekkaasti alistavan narsistin kanssa ylittää siis kaiken muun, jopa toisen ihmisen elämän ja sen kunnioittamisen. Ihan s.airasta, miten kierotunut ns. suhde...
Etkö näe mitään tekopyhää ja ristiriitaista siinä, jos väittää kammoksuvansa väkivaltaa, mutta omalle lapselle saa ja pitääkin tehdä kuolettavaa sellaista?! Lisäksi aborttöörit ovat, jos ei lepsulakien maissa rikollisia, niin ainakin ympäri maailman mitä j.ulmimpia ihmisoikeus rikollisia!
Kuten todettu, ei maailman ihaninkaan mies ja täydellisinkään suhde menisi lapseni elämän edelle. Niinkuin ei muillakaan normaali järkisillä, lapsia suojelevilla ihmisillä. 
 

Lapsen oikeuksien päivä

Anonyymi
Tänään 02:48
20.11.20

Tänään vietetään lapsen oikeuksien päivää.

Myös Suomessa on ryhdyttävä kunnioittamaan lapsen oikeuksia.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen määrittämät lapsen oikeudet kuuluvat lapselle jo äitinsä kohdussa. Lapsen vahingoittaminen on ihmisoikeusrikos.

Suomen on lopetettava äitinsä kohdussa kasvavien lasten surmaaminen mukavuusaborteissa ”rasituksina”.

Tänään 09:06

Jokaisella ihmisyksilöllä, lapsellakin, on oikeus omaan elämään ihan sen alusta, hedelmöityksestä lähtien YKn julistaman ja meilläkin ratifioidun sopimuksen mukaan. Se on niitä lapsen oikeuksia, joiden polkeminen ei kuulu aikuisten oikeuksiin, poikkeuksena raskaana olevan äidin hengenvaara. Itsemurhalla uhkailu ei kuulu noihin hengenvaaroihin, vaan se taas on aikuisen oma valinta.

Tänään 11:03
Ongelmana päätelmässäsi on vain se, että alkion ja sikiön elämän lopettaminen EI OLE naisen oikeus. Jos nainen ei halua raskautta, on NAISEN VELVOLLISUUS toimia niin, että ei tule raskaaksi, mihin on monta erilaista mahdollisuutta. Se on siten NAISEN VALINTA!

Tänään 11:07
Feminatsit yrittää vääntää ongelmia sinne missä niitä ei ole.

"loukataan vastaavasti naisen oikeuksia. Nimittäin itsemääräämisoikeutta ja ruumiillisen koskemattomuuden oikeutta."

H.öpö h.öpö. Mikään itsemääräämisoikeus tms. toissijainen ei oikeuta riistämään toisen ihmisen perustavinta ihmisoikeutta elää!

"Kumman oikeudet ovat tärkeämpiä "

Ei, vaan kumpi oikeus on tärkeämpi?
Ilman elämää ei muissakaan oikeuksissa ole mitään mieltä.
 
 ****
Tänään 22:54

Tänään 02:12
22.11.20

Hätäk.itinähän se täälläkin alkoi. :)
Monienko naisten puolesta h.öpiset näitä mutujasi? Jos puhutaan siis normaaleista, lapsia suojelevista naisista, eikä jostain k.altaistesi marginaalista lasten tappamista ihannoivia vähemmistöf.anaatikkoja..

Piilouskonnot manipuloivat jo lapsia

PiilouskonnotNäkyviin

8.3.2017 21:30

Kansan keskuudessa käytävässä keskustelussa ei huomata tai yritetään kiertää sitä yksinkertaista tosiasiaa, että feminismi, genderismi, stalinismi ja muut tällaiset ideologiat ovat samankaltaista uskontoa kuin juutalaisuus, muhamettilaisuus, katolisuus, hindulaisuus jne.

Feninismin, genderismin, sateenkaari- tms. uskonnon sisällä on samankaltaiset opinkappaleet, hierarkiat, papit ja liturgiat kuin muissakin uskonnoissa. Nämä piilouskonnot operoivat ja pyrkivät mainipulointiin ihmisten seksuaalisuuden alueella. Erityisesti nämä uskonnot kohdistavat käännytystyötään nuoriin ja lapsiin.

Näiden uskontojen opinkappaleena on "patriarkaatin" kaato yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla ja laitoksissa. Menetelmänä näiden uskontojen operaatioissa on mm. mukavuusaborttien edistäminen ja sukupuolisen identiteetin hämärtäminen. Tämän uskotaan avaavan tien paratiisiin.

hätärunkutiorkkuaXD

28.3.2017 22:43

Vaiko se jos sossupaatin ties monesko sivupersoona kuvittelee muiden valehtelevan?

Koville näköjään ottaa XD mutta takasin tulee aina vaan, tasan niin kauan kunnes suosijakätyri poistaa ylläolevankin herjapaskan!!! ;))))))))) 
 
****
Tänään 13:26
18.11.20
Tänään 13:47
19.11.20
Tänään 01:53
22.11.20
Oliko liian t.yhjentävää jälleen vai miksi k.itinä kävi? :)
Tänään 00:08
23.11.20
Tänään 13:51
Koville ottaaa taas tämäkin vastaus ja rynkky käy. Onko liian t.yhjentävää? :)

"abortinvastustajat on useinkin väittäneet, että raiskauksen uhri vain nauttii raiskauksesta."

Keksit taas päästäsi näitä valheellisia mustamaalaus yritelmiä.. Jos tuollaista jossain on lukenut (?) on kyseessä ollut mitä ilmeisimmin sakkisi oma trolli. 
 
 
"Ei kai mä jonkun raiskarin lasta huolis"

Mitä s.ekoilet? Ethän sä 'huolinut' edes omaa lastasi vaikka ilmeisesti h.aarat oli ihan vapaaehtoisesti l.evinneet..

"mitä abortti kiellosta seuraisi "

Onko lukutaito vai ymmärrys v.ajaa kun ei taas vastaukset kelpaa?
No nykyistä paljon useampi lapsi saisi mitä ilmeisimmin pitää henkensä! Mutta sinusta se on tietenkin kauhea ja ei-toivottu seuraus. 
 
**** (abortin tehnyt valistaa vastustajia) 
 
Tänään 14:09
11.11.20
Tänään 14:38
12.11.20

Jaha, tännekään ei sitten k.itinäiitat halua niitä epämieluisia vastauksia..

****

Tänään 14:50
12.11.20
Mitä s.ekoilet? Eihän tässä ketkään muut ole toisia tappamassa, paitsi yksin sinun sakkisi viattomia lapsiparkoja! Että pidä ne likaiset kyntesi ihan vain siellä omalla puolellasi.

 

 

******
 
Tänään 01:26
tieteilijä kirjoitti:

Ainoa mikä on kiusallista, niin taitaa olla niistä kansalaisaloitteista keskusteleminen. :))

Tänään 01:31
25.4.20
Tänään 02:29

Sensuurik.ätyrihän se tännekin piti k.iljaista hätiin. ;)

Tänään 00:50
26.4.20

Näihinkään h.erjauksiin ei sitten näemmä saa vastata mitään kun hätäkitinä käy kerta toisensä jälkeen? :)

Tänään 00:22
27.4.20
"Ainoa mikä on kiusallista, niin taitaa olla niistä kansalaisaloitteista keskusteleminen. "

Saahan sitä kaikenlaista h.ekumoida.. Ainakin yrität k.iivaasti tehdä niistä k.iusallisia, h.äpeällisiä jne.

"on inhimillisempää tämä aborttilaki,"

Onhan se ehdottoman i.nhimillistä p.akottaa viattomia lapsia k.uolemaan m.yrkyillä t.ukehduttaen ja elävältä palasiksi r.epien!
 
Suosijasakin mukaan on siis i.nhimillistä p.akottaa viattomia lapsia k.uolemaan m.yrkyillä t.ukehduttaen ja elävältä palasiksi r.epien. No tämähän jo tiedettiinkin (vaikkei sallitakaan todeta, hyshys!).

Tänään 00:50

Tänään 01:10
Raskaus on luonnollinen tila elimistölle. Toisin kuin väkivaltainen sorkkiminen ja myrkyttely.
Mutta kyllähän tässä itse kullakin henki ja terveys on jatkuvassa vaarassa ihan arkiaskareissakin tai vaikka makaisi vain sängyssä koko päivän, kuten kaikilla elävillä. :D

"vaan kyllä ihminen itse on paras asiantuntija tässä."

Eiköhän sen terveydellisen syyn abortille määritä joku ihan muu taho kuin hakija itse.

"tunnetuimmat raskauden aiheuttamat terveysongelmat:"

Todisteet suoraan keskustelupalstalta, ;) Ja niitä abortin aiheuttamia ei tietysti ole olemassakaan..

Tänään 01:15
Taas joidenkin naurettavien liioitteluvalheiden varjolla yritetään häivyttää sitä kiusallista tosiasiaa, kuinka suosijasakki haluaa viedä lapsilta oikeuden kehoonsa ja elämäänsä!

Tänään 00:19
27.4.20

On se saatana kumma taas kun tähän kohtaan ei saa hiiskua sanaakaan?? :D

******

ehd.o_r_g

26.3.2019 13:15

hätäkitinäkäy

27.3.2019 9:36

Osoitteen alkua ei saa laittaa näköjään edes nimimerkkiin, niin kiperää se näyttää aborttimyötämieliselle botillekin olevan.

Kuinka ollakaan, kaikki on tietenkin abortin vastustajien sivuja, missä lukee niitä epämieluisia faktoja. Kyseinen tieto on kuitenkin muuallakin, mitä et toki tarkoituksella(?) halunnut löytää. En tiedä edes, mistä nuo sivut olet kaivanut.

"Kukaan ei siis allekirjoita tai todista mitanneensa noita sähkökäyriä."

Sitten joudut vielä keksimään kiivaasti, mitä kaikkea muuta haluamaasi siellä muka pitäisi ilmoittaa.
Jos olisit viitsinyt katsoa sitä oikeaa (ee hoo dee) sivua, olisit löytänyt viittaukset sieltä lopusta.
Niitä en tähän enää kopioi, koska aiheuttaa tietenkin koko viestin pikapoiston.

>24 Borkowski and Bernstine, 1955. 363. (cited by Bernstine, 1961, 63 & 66; O'Rahilly and Müller, 1999a, 195; and van Dongen and Goudie, 1980, 193.); Hamlin, 1964. 287. For a summary of in utero fetal encephalography (measuring brainwaves) in the near-term fetus using abdominal and vaginal electrodes see Bernstine et al., 1955.> 
 
******
 
Tänään 14:52
7.5.20

Riippuiskohan tarkkailijan näkemyksistä?


Tänään 23:43
Anonyymi kirjoitti:

Muista silti että Lääkäriliitto ei pidä alkiota ihmisenä.

Muista Lääkäriliitonkin lausunto: Ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksessä.

Mistä se kertoo, että palstalla riehuvan massahäirikön mielestä lapsia suojeleva valtaväestö on "tiukkapipoista ja jankuttavaa"? Kumma juttu..

***** 

Tänään 00:44
6.5.20

Kannattaisi ehkä hieman seurata millaisia keskusteluja siellä käydään... Juuri PR on ottanut asian esille puheenvuoroissaan varmasti useimmiten, tai on ainakin mukana aiheen käsittelyssä.

Tänään 01:23
7.5.20
Anonyymi kirjoitti:

Mutua. Omia kuvitelmiasi.

Lue nyt vaan niitä "mutuja ja kuvitelmiani" sieltä eduskunnan sivuilta. ;)

Tänään 23:58
Anonyymi kirjoitti:

Älä valehtele. Jos ei ole linkkiä niin se on sun mutuasi. Mieluiten suora lainaus kehiin.

Älä valehtele. Jos ei ole lukutaitoa niin se on sun mutuasi. Mieluiten googlen hakua kehiin.

*****

Tänään 23:53
7.5.20

No se on kyllä useiden vuosien aikana huomattu, ettet vain kykene ymmärtämään muille päivänselviä, alkeellisimpiakaan tosiasioita.

*****

Eilen 18:07
30.4.20

Wappuna tulee rilluteltua oli siihen kokoontumislupa tai ei. Kaksi ihmistä yleensä aina kokoontuu saman peiton alle, joskus muihinki paikkoihin. Ja jos käy vahinko kuten känässä usein käy niin muista jälkiehkäisy. Jos sekään ei estäny raskautta niin kipikapi lääkäriin abortti lähete hankkimaan. Abortti lääke toimii kuten jälkiehkäisy mutta on luotettavampi ja toimii 100%. Ja se takaa ettei seuraavakaan wappu ole maailmanloppu! Hyvää Wappua! 🥳🎈🍾

Tänään 00:25
1.5.20

Laitetaas talteen, kun taas seuraavan kerran joku suosijasakista väittää kiven kovaa että eihän täällä koskaan kukaan YLLYTÄ aborttiin! ;)

Tänään 01:52
4.5.20

Tänään 02:06
7.5.20

Ja suosijasakin nyyhkynappula sauhuaa taas täälläkin! :)

Ei se ihan onnelta vaikuta kun täällä näitä aborttöörien valheita, lapsia suojeleville h.erjailuja ym. r.aivoamisia lukee. Onneksi kuitenkaan mitkään lakipykälätkään ei voi estää itsekkäiden m.urhaajien j.älkiabortointeja. Monet on sentään edes siinä määrin fiksuja että älyävät tehdä sen ihan itse itselleen.

******

Tänään 23:39
7.5.20

Puhut p.askaa kun et muutakaan osaa. Enemmistö suojelee lapsia, eikä sinun tavoin haudo niille murhaa, ja sekös sinua korpeaa. Jopa YK paheksuu ja vastustaa Suomen perhesuunnittelukeinona käytettäviä lepsulain lapsentappamisia.

*****

Tänään 08:53
5.5.20

Näin on ja samaisen Lääkäriliiton ja biologian mukaan ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä, mikä on tutkittua faktaa!

Tänään 00:28
6.5.20

Leikkele ja massakopioi vaan sitä irtolausettasi. :)
Selvyyttä ei siis ole tietenkään LAIN ja juridisten oikeuksien kannalta, mitä tuossakin pakonomaisesti jankatussa launseenpätkässä tarkoitetaan, mutta mikä kummasti heikkopäiseltä suosijasakilta aina "unohtuu".

*****

Tänään 13:10
5.5.20

Taas Lääkäriliiton ja biologian mukaan ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä, mikä on tutkittua faktaa!

Tänään 19:33
Anonyymi kirjoitti:

Katso itse mitä Lääkäriliitto sanoo sikiön ihmisyydestä.

Lääkäriliitto
Oikeus elämään

Tärkein oikeuksista on oikeus elämään ja se on myös äitinsä kohtuun kiinnittyneen alkion perusoikeus. Mikäli tähän oikeuteen kajotaan, yhteiskunnan on säädettävä siitä lailla.

Tänään 00:24
6.5.20

Muistetaan, että suosijasakki latelee mitä tahansa, epätoivoisiakin valheita, jotta saisi mahdollisimman monet muutkin rypemään kanssaan sinne aborttittraumojen upottavalle suolle.

*****

vastaappaite

18.8.2018 23:14

Onko se sivistystä kun lapsia surv.otaan silpp.urin ja myrkk.yjen voimalla kohdusta viem.äri hautaan?

"Oikeus" m.urhata laps.iaanko naisen arvoa nostaa? Sama ns. oikeusko tasa-arvoa parantaa?

oijoihätärynccyäXD

19.8.2018 0:10

Noinko kiperiä kysymyksiä taas oli kun piti kiiruusti rynkyttää hätänappulaa? :-)
No taitaa lähtee sitten koko turha alotus johon ei saa mitään epämieluisaa vastatakaan...

Vastaappa nyt vaan,
Onko se sivi.stystä kun laps.ia surv.otaan silpp.urin ja myrkk.yjen voim.alla kohdusta viem.äri haut.aan?
"Oikeus" m.urh ata laps.iaanko naisen arv.oa nostaa? Sama ns. oikeusko tasa-arvoa parantaa? 
 
******
Tänään 00:14
11.5.20
Tänään 13:45
En minä ole ketään tappamassa. Laillista tai ei.
Mutta silmä silmästä, hammas hampaasta jne. 
 
******
Tänään 10:55
14.5.20
Tänään 13:40
15.5.20
Nyyhky kävi sitten näköjään liian k.iusallisten tosiasioiden edessä. Tai sitten taas kerran suosijasakilla on ylioikeus h.erjailla vastustajia mutta vastauksia ei sitten kestetäkään..

Alat tosiaan s.ekoilla kun et enää kykene myöntämään, että aborttikin tosiaan on lain mukaisesti luvanvarainen toimenpide, ja ilman tuota se on automaattisesti laiton eli rikos. N.oloa kuinka valheesta kiinni jäätyäsi kiemurtelet samassa viestissä vastaan omia toteamuksiasi, etkä varman tätäkään käsitä. 
 
******
 

juurinäin_

3.9.2018 11:45

Holtittomalta Iordo.lta ho.ro umpeen vaan ja revitään kohtu veke, ei tuu sit enää niitä "vahinkojakaan" (eli viattomia lapsiu.hreja)!

hätärunccukäynyXD

6.9.2018 13:36

Juuri noin, holtitt.omalta Ior do.lda ho. ro ump.een vaan ja rev.itään kohdu vege, ei tuu sit enää niitä "vahink.ojakaan" (eli viatt.omia lapsi u.hreja)!

"yhteiskunta maksaa lapsilisät ja äitiystuet."

Ne maksetaan ihan mielellään, lapset kun on yhteiskunnan tulevaisuus. Ei niiden mieli.puolinen tapp.aminen. 
 
Tänään 00:05
18.5.20

Tänään 14:24

Yhyy yhyy.. Olisit velottanut v.erirahat siitä h.aarojen l.evittelystä.

 *****

jäitkiinni

12.3.2019 14:41 

liianrankkaa

14.3.2019 17:16

Olihan se taas liian noloa suosijasakille jäädä kiinni kalikka omassa nilkassa..

Huvittavaa.. ensin moitit muita argumenttivirheestä laittaa sanoja toisten suuhun ja heti perään "Sähän haluat että ehkäisy ja seksi tulis naisilta kieltää" jne. oletat taas keskustelevasi jonkun yhden ja saman kuvittelemasi vastustajan kanssa :-)

" ehkäisy ja seksi tulis naisilta kieltää samoin äänioikeus. Ja sun mielestä naisten tappaminen pitää sallia mikäli ei suostu seksiin."

Tuskin kukaan vastustaja missään on tällaisia kirjoittanut, eipä taida taaskaan todisteita löytyä.. Tai sitten se olet ollut sinä trollaamassa "vastustajana".

kunmikääneiriitä

9.3.2019 12:53

Miksei ihmisyksilön genetikka ja iänmukainen olemus kelpaa?

kappasvaan_

9.3.2019 13:22

Nopeastihan se poistovimma taas alkoi.

Miksei ihmisyksilön genetikka ja iänmukainen olemus kelpaa?
Ihminen on erilainen eri ikävaiheissaan. Vauva näyttää hieman erilaiselta kuin vanhus. Oliko tämä ihan uutta sinulle?

 ******

25.4.2019 14:39

Ketä luulet huijaavasi ikävät tosiasiat kiistämällä?
Mistä kuvittelet riskilukujen tulevan, jollei siitä, mitä on jo tapahtunut?
 
"Eipä ole k.uollu"

Kun on, niin joudut keksimään valheitasi. Tässäkin neutraalissa toteamuksessa on botin mielestä jotakin perin asiatonta.

Kumma juttu, suosijasakki saa vapaasti jorista valheitaan toisten "muun keksimisistä", mutta samaa ei saakaan sanoa suosijoista.
Poisto vimma r.iivaa aina vaan, kun täysin neutraali toteamus on h.yssytelty jälleen sensuuriin, kuinka suosija joutuu keksimään ihan muuta kun abort.döörejä kuolee 6 kertainen määrä synnyttäneisiin nähden.

***** (Aloituksessa vastustajat haukuttiin tyhmiksi, heti otsikossa..)

loistoesimerkki

1.7.2017 14:49

Näin ne aina niin "korkeaälyisen" murhasakin argumenttitaidot kukoistaa :DDDDDD

Alotuksenpaska senku lojuu mutta "väärät" vastaukset rynkätään hätäpoistoon kiireen vilkkaa!

 ******

Tänään 08:59
30.5.20

Joo, kovin pitkään siinä menikin, kun viimeinenkin abortin suosija ymmärsi ihmisyksilön elämän alun ihan biologiankin näkökulmasta ja näytti lopettaneen vuosikausia kestäneen propagandansa ja mutu-tietojen keksimisen, saivartelun ja levittämisen. Keskustelu näyttää todella sammuvan, kun loppuu ihan keksittyjen, valheellisten mutujen levittäminen. Mutta siinä on myös uudistuneen keskustelun mahdollisuus, mutta tosi ymmärrän, että trollausta ja provoilua on kestänyt jo niin kauan, että varsinainen aihe, raskauden keskeyttäminen, on hämärtynyt ja jäänyt provoilujen varjoon.

Abortista ja sen oikeudesta tai oikeudettomuudesta voidaan kyllä keskustella juupas-eipäs tasolla ihan faktojenkin perusteella. Silloin tietysti puhutaan arvoista, suunnitelmista ja henkilökohtaisella tasolla tehdyistä aikeista ja päätöksistä ja niiden nostattamista tunteista ja seurauksista, mikä lienee alunperinkin ollut palstan tarkoitus. Onhan abortti varsin järkyttävä tapahtuma tai sitten tekijälleen täysin yhdentekevä..

Ihminen on täysin biologian lainalaisuuksien alainen, tosin ajatteleva, tunteva ja päätöksiään punnitseva olento, jonka hedelmöitys, elämän alku ja syntymä ja elämä kuolemaansa asti noudattaa selkeitä ja tutkittuja biologisia lainalaisuuksia ja faktoja, joissa sinänsä ei ole mitään kummallista, vaan ovat aivan luonnonmukaisia lainalaisuuksia pienintä soluatason tapahtumaa myöten.

Tänään 12:18
Et malta olla aloittamatta inttämistäsi? Onko se keskustelua abortista?

Tänään 15:12
Onko tuo inttämisesi keskustelua abortista, kysyn uudelleen? Keskustelua keskustelusta voidaan kyllä käydä jollain muulla palstalla, kunhan sen nimeät Tulen sinne keskustelemaan keskustelusta kanssasi.

Yritä nyt vaan keskittyä aborttiaiheiseen keskusteluun, jos sinulla olisi abortista jotain uutta tai vanhaa ajatusta muillekin jaettavaksi.

Tänään 00:01
31.5.20
Eihän täällä vielä juurikaan koskaan ole päästy noin pitkälle, että keskusteltaisiin oikeasta ja väärästä ym. näkemyksellisestä, kun eräille joutuu edelleen, kaikkien vuosienkin jälkeen vääntämään ihan alkeellisimpia perusfaktoja. Eihän näkemykset ole minkään arvoisia, jos ne perustuu jo lähtökohdiltaan valheisiin, vai? Ääri harvoin täällä on nähty rehellistä suosijaa, joka myöntää kiemurtelematta tietyt tosiasiat, mutta kannattaa silti aatettaan. Sellaista mielipidettä voi jo arvostaakin, vaikka se olisi kuinka kaukana omastani.

"Koeta käsittää että olet surkea trolli."

"Totuus" muista tulee taas muita syyttelevän trollin näppikseltä..

 *****

Tänään 23:40
Tänään 23:53
Tänään 00:03
14.6.20
Mikähän se tässä noin koville taas ottaa kun lähtee melkein samalla minuutilla?

Kaikki näkee kyllä kuka täällä on alkanut väittää aloituksessa höpöhöpöjään ja yrittää nyt hädissään kammeta taakkaansa muiden niskoille. 
 
*****
 
Tänään 01:18
Anonyymi kirjoitti:

Kaikki on mutuasi. Faktat hukassa.

Tänään 00:12
1.7.20

Tänään 00:38

H.ätär.unkutus alkoi täälläkin?
S.elis.eli. Sinulla ei ole edelleenkään mitään todisteita v.alheillesi.

Tänään 00:47
Tänään 02:42

On se nyt j.malauta taas kun lähtee joka vitun viesti parissa minuutissa?? R.unkkukäsi hellänä jo alkuviikosta?! Mikä s..tanan kohta ottaa taas liian koville?

- - - - - -

S.elittele ja i.nise pois vaan. S.inulla ei ole vieläkään mitään todisteita v.alheillesi.

Tänään 02:57

Tähänkö kohtaan ei sitten saa vastata enää sanaakaan? Joka vitun viesti lähtee parissa minuutissa..

Seli seli. Sinulla ei ole edelleenkään mitään todisteita valheillesi.

Eilen 07:44
2.7.20

Finlex.fi/fi/laki/ajantasa Laki raskauden keskeyttämisestä. Ko lause on suora kopio laista, koska moni ei halua ymmärtää muuta kuin selvää lakitekstiä.

*************************

Tänään 13:05
10.8.20
Anonyymi kirjoitti:

Abortin vastustaja ei reaktiosta päätellen itsekään usko juttuihinsa. Noloa.

Tänään 11:42
11.8.20

Uik uik, tästäkin sitten piti näköjään hätär.unkuttaa vastaus poistoon.

Tänään 13:13
12.8.20
Tänään 13:54

Kovilleko ottaa taas kun tästäkin pitää näköjään jatkuvasti hätär.unkuttaa vastaus poistoon?

Sekin reaktio on vain siellä omassa h.arhaisessa päässäsi. Noloa.

******

Tänään 00:30
Tänään 01:48
Oli taas näemmä ihan liian tyhjentävää kun hätäkilju kävi.

Osaatko lukea? LAIN MUKAAN toimiessa EI päätä. Ja sinä lähdet taas jonnekin puoskarointihöpinöihin.. Tietenkin m.urhaajat m.urhaa jos huvittaa, lakipykälien estämättä.

"kyse on kuin normikeskenmenosta. Näitä hormoneita on elimistössä muutenki joten myrkkyjä ne ei oo."

Mihinkähän sinun tietosi perustuu? Myrkkyjen synteettistä p.skaa ei ole elimistössä luonnostaan missään vaiheessa, eikä etenkään raskauden aikana! Jos olisit oikeasti joku "hoitsu" niin olisit tuonkin tiennyt. ;)
Lapsen tappaminen abortilla on kaukana keskenmenosta, jossa yleensä elinkelvoton lapsi kuolee luonnollisesti.

"nyt pari pilleriä, vatsahaavalääkettä."

Jonka tiedetään myös "sivuvaikutuksena" tappavan syntymättömän lapsen.. Ihmisen suunnitelmalliselle tappamiselle on ihan oma (hys hys) terminsäkin. 
 
*****
 
Tänään 23:17
20.8.20

Tänään 00:04
22.8.20
Tänään 23:55

Tästäkin sitten jouduit r.unkuttamaan vastauksen poistoon.. onhan se kiperää.

Itse aloit taas kerran jankuttaa joutavia.

Mene sinne sitten y.listämään tätä lakia ja h.aukkumaan eri mieltä olevia. Katso miten reagoidaan.

*****

Tänään 00:34
22.8.20
Tänään 01:09
24.8.20
Tänään 00:42
25.8.20
Oliko noin r.ankkaa? :)

Muuta et näemmä tosiaan osaa kuin jankuttaa "väärää" mieltä olevien eli lapsia kaltaisiltasi suojelevien "s.airautta". Olet suossasi jatkuvasti s.yvemmällä, kun tappelet biologisia faktoja vastaan. Kuukautiset on merkki s.ukukypsyydestä, jos ei "biologian opettaja" ( :'D ) tätä tiennyt. Sukukypsyys kattaa mm. raskaaksitulon ja synnytyksen.

Tänään 00:43
"on sen raiskatun tytön syy, jos hän on raskaaksi tullut. Hän on viekoitellut jonkun ja "levittänyt haaransa"?"

Tällainen v.ääristymä on siellä ihan omassa p.er.vossa maailmassasi, muille tuollainen tuskin tulisi edes mieleen. H.ä.peällistä, jopa t.rollille.

*****

Tänään 02:30
Anonyymi kirjoitti:

Tu.rpa kiinni, sön.kköpas.kan.nettu em.akko.

Sinä antiabortisti-p.ersekeuhko olet k.yrpäätikkö, paskaatikko ja k.usijäätikkö. Kuole virukseen. Syö naamanaksuja, v.ittupää r.unkkari. Älä mouhua, p.erseenraato. Anusastian jämäpala. repeekörumanaamas verikeuhko näätäsilmä viemärilisko pohjaliete räkämuumio yrjöpatteri. Kansa ei promurderisontaasi suosi.

*****

Tänään 00:21
24.8.20
Tänään 01:38

Vastustajien määrästä saa esittää (mutu)arvioita, mutta onkin hyshys todeta että täällä on 1 suosijatrolli lukuisine sivupersoonineen??